Suomen energiatehokkain panimo Sinebrychoff-panimo tuottaa monia Carlsberg-konsernin brändi-juomia Suomen suurimmassa panimossa Keravalla. Panimon tuotannossa käytetään merkittävät määrät energiaa juomien valmistuksessa, joten energiatehokkuuden parantaminen ja energiakustannusten säästö ovat jatkuvia tavoitteita valmistusprosessien kehittämisessä.
Tehtaan oluen tuotantoprosessissa syntyy paljon jätevettä, jonka lämpötila on sopiva tehokkaiden lämpöpumppujen käytettäväksi, mutta lämmönsiirrossa käytössä oleva levylämmönvaihdin vaati tuotantohenkilökunnalta jatkuvaa huoltoa ja puhdistuksia. Käyttö- ja huoltohenkilökunnan tavoitteeksi asetettiin löytää järjestelmä, joka olisi huoltovapaa ja pitkäikäinen.
Suunnitellussa ratkaisussa useampi Ecowec XB10-teollisuusvaihdin korvasi aiemmin käytössä olleet levylämmönvaihtimet. Ecowec-ratkaisun etuna on huoltovapaus ja lämmön talteenoton tehostuminen, kun huoltotarpeet minimoitiin. Uudet Ecowec-teollisuusvaihtimet ovat myös tehokkaampia lämmönsiirron osalta, joten lämpöpumppujen tehoja voidaan kasvattaa, jolloin panimon ostoenergian määrä väheni merkittävästi.
Ote Sinebrychoffin verkkosivuilta: ”Saavutimme jo vuoden 2018 aikana elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen säästötavoitteemme jaksolle 2017–2025 reilusti etuajassa.”
Ratkaisussa useampi Ecowec XB10-teollisuusvaihdin korvasivat aiemmin käytössä olleen levylämmönvaihtimen. Ratkaisun etuna on huoltovapaus ja lämmön talteenoton tehostuminen.
Uudet Ecowec-teollisuusvaihtimet ovat tehokkaampia lämmönsiirron osalta, joten lämpöpumppujen tehoja voitiin kasvattaa, jolloin panimon ostoenergian määrä väheni merkittävästi.
Jäteveden lämmöntalteenotto on kustannustehokkain tapa pienentää kiinteistön energiankulutusta. Asuinrakennuksen vuotuisesta lämmitysenergian kulutuksesta n. 30 % menee käyttöveden lämmitykseen ja sitä kautta viemäriin. Energiatehokkaissa A-luokan kiinteistöissä käyttöveden sisältämän energian osuus lämpötaseesta on yli 50 %. Viemäriin johdettavasta jätevedestä on mahdollista ottaa talteen lämpöenergiaa ja käyttää sitä uudelleen Ecowec-hybridivaihtimen avulla.